Etusivu   |   Tuotteet   |   Reseptit   |   Keskustelut   |   Leivontatietoa   |   Sunnuntai-klubi   |   Kuluttajapalvelu
 
 
 
Maukkaita reseptejä

MUHKEAT LESELEIVÄT
(2 kpl)

4 dl vettä
3 dl Sunnuntai Sydänystävän Leivontalisää
1 ps Sunnuntai Kuivahiivaa
1½ tl suolaa
2 rkl sokeria
5 dl Sunnuntai-vehnäjauhoja
½ dl Sunnuntai Juokseva-rypsiöljyvalmistetta tai
50 g Sunnuntai Leivontamargariinia
Pinnalle: Sunnuntai Sydänystävän Leivontalisää

1. Sekoita +42 asteiseen (reilusti kädenlämpöiseen) veteen leivontalisä, jonka joukkoon kuivahiiva on sekoitettu. Lisää suola ja sokeri.  Lisää jauhoja vähitellen koko ajan vaivaten.  Lisää taikinanteon loppuvaiheessa huoneenlämpöinen margariini. Vaivaa taikinaa tasaiseksi. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia.
2. Kaada kohonnut taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois. Jaa taikina kahteen osaan. Leivo taikinasta kaksi pyöreää leipää. Nosta leivät leivinpaperin päälle pellille. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
3. Voitele leivät vedellä ja ripottele pinnalle leivontalisää. Paista uunin keskitasolla 12–15 minuuttia.


RAPEA VADELMAPAISTOS
(6-8:lle)

POHJA
1 dl Sunnuntai Juokseva -rypsiöljyvalmistetta
1 muna
½ dl sokeria
½ dl Sunnuntai Sydänystävän Leivontalisää
13/4 dl Sunnuntai-vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
TÄYTE
3-4 dl vadelmia tai muita marjoja
MURUSEOS
½ dl Sunnuntai Juokseva -rypsiöljyvalmistetta
3/4 dl sokeria
1 dl Sunnuntai Sydänystävän Leivontalisää

VANILJAKASTIKE
1 prk Sunnuntai Vanilja -tuorejuuston tyyppistä kasvirasvavalmistetta
½ dl maitoa

1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
2. Sekoita Sunnuntai Juoksevan joukkoon muna, sokeri, leivontalisä ja jauhot, joiden joukkoon leivinjauhe on sekoitettu. Levitä taikina voidellun piirasvuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle.
3. Ripottele pohjan päälle marjat.
4. Sekoita muruseoksen aineet keskenään ja lisää seos vadelmien päälle.
5. Paista uunin keskitasolla noin 30 minuuttia.
6. Sekoita tuorejuuston joukkoon maito. Tarjoa vaniljakastike lämpimän marjapaistoksen kanssa.

MARJAMUFFINIT
(12 kpl)

2 dl Sunnuntai-vehnäjauhoja
3/4 dl Sunnuntai Sydänystävän Leivontalisää
1 dl sokeria
1½ tl leivinjauhetta
1 dl Sunnuntai Juokseva-rypsiöljyvalmistetta
1 muna
½ dl maitoa
2 dl marjoja esim. mustikoita, punaherukoita tai vadelmia

muffinivuokia

1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita joukkoon Sunnuntai Juokseva, muna, maito ja lopuksi marjat varovasti sekoittaen.
3. Jaa taikina muffinivuokiin.
4. Paista uunin keskitasolla 12–15 minuuttia.

VINKKI: Levitä muffinitaikina voidellun piirasvuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja ripottele marjat päälle. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.